lauantai 12. huhtikuuta 2014

Aurinkoinen sadepäivä









 Välillä näitä aurinkoisia sadepäiviä osuu omalle kohdallekin. Eilen mulla oli tällainen päivä :)








 Syy tähän auringonpaisteeseen vesipisaroista huolimatta, oli tapaaminen blogisiskoni Sannan kanssa. 
Aloitimme iltpäivän kirppiskierroksella ja molemmat teimme mukavia löytöjä.









Nappasin mukaani suloisen pienen pärekorin ja päätin täyttää sen kananmunilla näin pääsiäisen alla, teemaan sopivasti :)










 Kirppiskierroksen jälkeen ajelimme Sannan kauniiseen kotiin, Ruutuoven takaa.
Oli mukavaa päästä tutustumaan tähän ihastuttavaan kotiin paikan päälle ja ihan oikeesti astua ruutuoven taa :) 








 Ja niin silmää hivelevää kauneutta täältä oven takaa löytyikin. Ihania yksityiskohtia koti täynnä  
Olihan mulla aavistus tästä kaunedesta, sillä olen seurannut Sannan blogia tiiviisti alusta asti.

 






Eihän yks iltapäivä riitä mihinkään, kun samoista asioista innostuneet tyttöset pääsevät saman kahvipöydän ääreen ja juttu luistaa :)
Innolla jään odottamaan seuraavaa "blogitapaamista"!

♥♥♥

 Hmmm, sitähän vois vaikka leipasta kakun viikonlopun kunniaksi, kun noita kananmuniakin on niin runsaasti :)





Lauantaiterkuin

♥♥♥
Minnukka

22 kommenttia:

  1. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia Löysit hienon korin. Tykkään myös pärekoreista, ja niitä onkin kertynyt matkan varrella useampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marianne! :)
      Pärekorit ovat kauniita ja käytännöllisiäkin vielä :D On kivaa, kun niihin voi piilottaa monenmoista pikkutavaraa...
      Aurinkoa viikkosi! <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja ihana pärekori, voi että, teillä on ollut Sannan kanssa varmasti mukavaa, seuraan teidän molempien ihania blogeja ja teillä kummallakin on niin kauniit sisustukset kodeissanne, että aivan huokailuttaa...
    Mitä parhainta lauantaita sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sari! :)
      Nää blogitapaamiset ovat ekstraihania arjen touhujen keskellä! <3
      Kivaa, kun viihdyt meidän molempien blogien parissa :)
      Ihanaista viikkoa sulle toivottelen <3

      Poista
  3. Tuollaiset päivät ovat huippuja ♡ juuri istun junassa matkalla kotiin blogitreffeiltä. Aika menee kuin siivillä kun on saman henkistä porukkaa. Ihanan löydön teit..sannan koti on kyllä niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan oltu samoissa ihanissa tunnelmissa molemmat - ihanien blogiystävien seurassa <3
      Sannan koti on niin kaunis ja ihanasti, lämmöllä sisustettu! <3
      Mukavaa maanantaita Jonna :)

      Poista
  4. Ihanat kuvat taas täällä, munakori on ihku !
    Blogitapaamispäivänne kuulostaa tosi mukavalta, teillä molemmilla on ihanat blogit joita tulee seurattua mielellään !
    Kakkua on täälläkin leipaistu ja nautittukin kafeen kans:)
    ps.onko sulla kutsu voimassa blogiini ?
    Mukavaa pääsiäisen odottelua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanainen Hilma! :)
      Sun kaunista ja tunnelmallista blogiasi seuraan myös innolla! (Juu, on mulla kutsu on voimassa <3)
      Ihanaisen kaunista viikkoa sulle toivottelen <3

      Poista
  5. Huippukiva päivä ja niin hyvässä seurassa sain sen viettää!<3 Ainoo huono puoli oli siinä, et kello tikitti ihan liian nopsaan! Seuraavaa tapaamista innolla odottelen!:) Sä saat muuten aika jättikakun tolla munamäärällä!!!
    Ihanaista lauantai-iltaa blogisiskolleni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii just, ihan supermukava päivä! <3
      Olis se kiva, jos ajan vois pysäyttää tai edes hidastaa, sillon kun se kulkee liian nopeasti :D No niinku esimerkis perjantaina se olis ollu niin hyvä juttu :D
      Hih, pienempi määrä munia oli ajatuksena käyttää... :)
      Kaunista viikkoa sulle toivottelen ystäväiseni ja seuraavaa treffikertaa odotellessa <3

      Poista
  6. Voi miten upeita kuvia, todella kaunista katseltavaa!
    Hieno korulöytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eija <3
      Näitä koreja ei varmaankaan voi olla koskaan liikaa... Niin mukavasti niihin saa säilöttyä pikkutavaraa kauniisti piiloon.
      Mukavaa maanantaita sulle toivottelen! <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitti Heidi ja ihanaisen kaunista viikkoa sulle! <3

      Poista
  8. Enpä ole aikoihin löytänyt uusia mielenkiintoisia blogeja, mutta tämäpä kolahti :) Teillä varmasti oli hauska päivä Sannan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Marita kauniista kommentista! <3
      Sannan kanssa oli ihan huippumukava päivä. Jo ekalla tapaamiskerralla löysimme heti saman sävelen... :)
      Ihanaista viikkoa sulle! <3

      Poista
  9. Oi miten ihana blogi täältä löytyikään! Heti klikkasin itseni lukijaksesi <3 Munakori tosi kiva!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti HoO! :) Kiva, kun löysit tänne meille ja halusit jäädä! <3
      Mä ihastuin korin malliin ja kokoon, enkä kahta kertaa miettinyt, vaan nappasin mukaani :D Niin ja hintakin oli niin minimaalinen!
      Suloista viikkoa sulle toivottelen! <3

      Poista
  10. Jälleen niin upean ihania kuvia <3 nämä on katsottava vielä uudestaan :) Kivaa uutta viikkoa ja hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanainen T uisku :) ja hyvää pääsiäisviikkoa sulle! <3

      Poista
  11. Kauniita kuvia ja erityisesti nuo kananmunakuvat olivat niin pääsiäisaikaan sopivia :)

    VastaaPoista