torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukorttiaskartelua











Tämän vuoden joulukortti-idea lähti liikkeelle valkokuvaamistani pikkukuusista.

Tulostin kuvat tavalliselle kopiopaperille, leikkasin ja liimasin värikkäälle pahville.
Rajasin kuvat normaalia kapeammaksi, jotta sain painettua jouluntoivotustekstin leimasinkirjaimilla pahville ja osittain kuvan päälle. 
Koristelin kuvan kuusen valkoisella tähdellä. Apuna käytin puista pientä tähteä, joka toimi hyvin leimasimena.

Kirjekuoret on kirjoitettu ja postimerkit liimattu, joten enää on jäljellä postitus.
 Ja sit vaan seuraavaan joulupuuhaan käsiksi.



Leppeitä puuhasteluahetkiä,


♥♥♥
 Minnukka


maanantai 31. lokakuuta 2016

Keittiökuuset













Pikkuruiset kuuset koristavat keittiön nurkkaa yksinkertaisella kauneudellaan.

Ruukut saivat pintaansa uuden valkoisen maalin.
Muuta ei sitten tarvittukkaan kuin pieni määrä multaa, sammalta ja pienet puut - ja valmista.

Kuuset saavat koristaa keittiötä ainakin joulunpyhien ylitse.

Pientä piristystä parhaimmillaan.

♥♥♥
 Minnukka 



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Syöttötuoli














 Mä tein niin kertaskaikkisen ihanan löydön. Ja ihan vaan vahingossa se tuli vastaan!

Löytö on 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alkupuolelta oleva lasten syöttötuoli. Laitilasta kotoisin.

Halusin ostaa tuolin meidän pienimmälle prinsessalle.

Sen verran se oli nähnyt elämää, että päätin kunnostaa tuolin hellästi sen henkeä kunnioittaen.  Värin sävynkin halusin pitää alkuperäisenä.

Nyt kelpaa pienimmäisen opetella syömisen alkeita tuolilla istuen.






Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,

♥♥
 Minnukka