torstai 31. tammikuuta 2013






 KATTILALLINEN 
KEVÄTTÄ JA TUNNUSTUS


Sain tunnustuksen kauniista blogista,
ja runsaasti hyvää mieltä tuli 
tunnustuksen mukana. Kiitos :)
 
 Haasteen tarkoituksena on jakaa kahdeksan paljastusta teidän lukijoiden kanssa ja sen jälkeen antaa tunnustuksen jatkaa matkaansa eteenpäin kahdeksalle kauniille blogille.






tunnustus no 1:
Noh, alotellaan tunnustamalla vaikka sellanen, että en todellakaan ole mikään hyvä kokki. Perhe on kuitenkin selvinnyt hengissä.

 Meidän keskimmäinen lapsista katsoi parhaaksi hakea koulutusta ruoanlaittoon ammatti-ihmisiltä, valmistuen ravintolakokiksi. Äiti ei ollut paras vaihtoehto kouluttajana :)





tunnustun no 2:
Olen aina ollut sitä mieltä, että meille ei koiraa oteta ja piste!

Nyt meillä kuitenkin on kaksi koiraa, jotka minä olen halunnut! 

 Tytöt olivat jo muuttaneet pois kotoa ja lapsena he olisivat halunneet lemmikiksi koiran. Sen verran huono omatunto mulla oli kun koiraa suunnitelimme, että mun oli pakko kysyä meidän tytöiltä lupaa, saako äiti ottaa koiran :) Tyttöjä nauratti. Luvan sain ja vielä kaksi kertaa. <3

***
 tunnustus no 3:
Lehdistä ja kirjoista katselen mielummin kuvia kuin luen pitkää tekstiä.



 



 tunnustus no 4:

Kärsin porraskammosta. Siis pelkään jyrkkiä portaita, sillä kymmenisen vuotta sitten putosin lapsi sylissä meidän portaista. Villasukka tarttui portaassa olevaan ruuviin ja tulin kuin rautakanki pää edellä alas. Kuopuksellemme ei käynyt kuinkaan, mutta minä sain ambulanssikyydin sairaalaan leikkauspöydälle. Loppujenlopuksi henkiset arvet ovat syvemmät kuin kosmeettiset :)

***
 
tunnustus no 5:
Olen nuorena soittanut pokkihuilua ykköshuilussa. Olin Poikasoittokunnassa (suurin osa oli tyttöjä soittokunnan nimestä huolimatta).
Nyt taito on hävinnyt :(
***
tunnustus no 6:
En pidä kesähelteestä. Aurinkoisena päivänä valitsen aina kadun varjoisamman puolen.
En haaveile etelänmatkoista helteeseen.
Huh hellettä!
 


 tunnustus no 7:

Minusta on kiva, kun tavarat ovat omilla paikoillaan kotona. Siis pidän kodin siisteydestä.



***

vielä tunnustus no 8:

Autolla olen ajanut jo vuosikymmeniä, mutta isoilla teillä en halua ohitella edellä ajavia autoja muuta kuin ohituskaistalla.


Tässäpä nämä.
Nappaa tunnustus mukaasi, jos haluat :)
Tunnustelemisiin!  


  



 Laitoin ihasteltavaksi kattilallisen kevättä - ihana keväinen esikko!

Huomenna on jo helmikuu :)
Kevättä rintaan ja eteenpäin!





- Minnukka - 





4 kommenttia:

  1. Tunnustus nro 1: Mulla on kaikista edellisistä tunnustuksista huolimatta maailman paras äiti <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta blogini määritelmästä<3
    Olipa mukavaa luettavaa, kokkailussa voisin tehdä samanlaisen tunnustuksen... Hmm, ai koirajutussa voi käydä noinkin, täytyypä pitää mielessä..meillekään ei nimittäin oteta koiraa, vaikka tykkäänkin niistä<3:D
    Ihanaista viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Määritelmä pitää paikkansa, sillä sun blogi on yks mun suosikeista <3

      Viitaten tuohon koira-asiaan: olen tullut huomaamaan, että jos sanon "ei koskaan", niin se tarkoittaa "suomennettuna"; kohta tai hyvin pian =)

      Aurinkoa ja iloa viikonloppuusi
      Minnukka :)

      Poista