Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

Naulakko












Sängyn päätyseinä kaipasi piristystä.
Niinpä seinälle pääsi puinen, vanha naulakko.

Alkujaan se on ollut väriltään punaruskea. Koukkuina puiset, pienet nupit.
Muodonmuutoksessaan tämä ihanuus sai valkoisen värin pintaansa sekä uudet, kauniit koukut.

Koukkuihin ripustin sydämellisesti lasten kuvat.


Hyvän mielen piristys, 
tämä pieni naulakko. 


♥♥♥
 Minnukka

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuvat seinälle




Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että miten ja minne saisin kauniisti laitettua kuvia meidän lapsista ja lastenlapsista ♥







Perinteinen asettelu kirjahyllylle ei tuntunut omalta. Ai nii, eihän meillä edes ole kirjahyllyä ☺  
...ja eipä oikein lipaston päällinenkään paikkana houkutellut.







 Sitten vaan eräänä kauniina päivänä mä sen keksin, nimittäin kollaasi seinälle! Näitähän on jo ties kuinka kauan näkynyt lehtien sivuilla ja blogeissa mutta nyt vasta kypsyi ajatus omasta kollaasista. Taidan tulla tässäkin asiassa jälkijunassa (Pääasia kaiketi on että junassa kuitenkin ollaan mukana) ☺ 









 
Kollaasiin kokosin kuvia lapsista ja lapsenlapsista. Mukaan pääsivät myös meidän puudelit. Siluettikuvissa ollan me - mun mies ja mä. Ja onhan siellä mun pikkusiskokin päässyt isosiskon sylissä mukaan. 






Ja siinä se on - meidän perhe ♥

Puulaatikon maalattu teksti sopii niin hyvin kollaasin alapuolelle -
Life is Good





Sunnuntain suloisuutta
toivotellen
♥♥♥
Minnukka