Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. toukokuuta 2014

♥ Hääkorttiaskartelua ♥






 Meillä on kolmet hääjuhlat tänä kesänä joihin saamme osallistua.
On hyvä syy laittautua hienoksi ja vetästä korkkarit jalkaan - kolmesti.
♥♥♥





Päätin tehdä häälahjoihin kortit itse. 
Olin tuonut Kanadan matkaltamme tekstitarra-arkin.
 Nyt teksteille oli käyttöä.
Muut tarvikkeet ostin lähikaupasta. 
♥♥♥

 





 Vähän suunnittelua, tuumailua 
ja ei muuta kuin hommiin.
Vielä rusettinauha korttiin ja valmista.
Niin simppeliä ☺
♥♥♥





Mitäpä tässä muuta kuin, että
♥ all you need is Love ♥




 Perjantaita,
 with Love
 ♥♥♥
 Minnukka

























keskiviikko 12. joulukuuta 2012

 

 

JOULUKORTIT

 
Tänä vuonna päätin tehdä joulukortit itse.
Joka vuosi en sitä suinkaan tee,
riippuen siitä, miten on aikaa.
 
 
Idea lähti siitä, kun löysin sopivan
langan, jossa on valmiina strasseja.
Ne antavat kivan lisän virkatuille lumikukille.
 
 

  Kortteihin käytin lisäksi kakkupaperia,
pohjaksi pinkin väristä pahvia
(kuvan värisävy ei ole oikea,
todellisuudessa väri on pinkimpi).
 
 
 
 
Tällä kertaa tekstin tein leimaamalla
valmiilla leimasimella.
Nopeaa, helppoa ja siistiä.
 


Ompelin lumikukan muutamalla pistolla
kakkupaperiin ja sen jälkeen
liimasin kukan kakkupaperissa pahviin.
 
***
 
Ja kortti on valmis.
 

 


 Joulukortteja on kiva väsätä itse,
vielä mukavampaa on saada postissa
itse tehty kortti!
 
Joulupostia odotellessa
 
- Minnukka -