Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkukka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. toukokuuta 2015

Pionipullo





Mä olen ollut jo pidemmän aikaa innostunut erilaisista vanhoista pulloista. Isoista, pikkuriikkisistä ja kaikista siltä väliltä.
Tämä ihanuus, vihreä kaunotar on sieltä suht isosta päästä mitä mulla on.
Tälläkertaa asettelin pulloon muutaman pionin kukan, jotka toin töistä ilostuttamaan mun arkeani. 




Iloista arkea sulle!


♥♥♥
 Minnukka

lauantai 29. kesäkuuta 2013





PUUTARHURIN PYÖRÄ









 Mä päätin pelastaa vanhan pyörän kaatopaikkakuormasta, ja antaa sille jatkoaikaa meidän kukkamaan kaunistuksena - puutarhurin pyöränä.







 Tosin omalle paikalleen se pääsee vasta, kun meidän ulkorakennus on saanut uuden maalin pintaansa. Siellä seinustalla on sille ikioma paikka kukkien keskellä. 








Saavat sitten koristaa toinen toisiaan - siis kukat ja pyörä! Pyörän mä maalasin valkoiseksi, näin se tulee hyvin esille harmaasta seinästä.








Ripustin somisteeksi pienet työkalut. Jos vaikka puutarhurin tulee tarve kuoputella kukkamaata, niin onpahan pikkulapio ja hara käden ulottuvilla :)









 Tarakalle pääsi korillinen kesäkukkia; kerrottua ahkeraliisaa ja lumihiutale.







 
 Nämä kukat ovat juuri sopivat meidän varjoisaan, ilta-auringon lämmittämään rakennuksen päätyyn.






 


 Nauttivat varjosta, niinkuin 
tämän talon emäntäkin :)












 Toivottelen sinulle ihanaa 
kesäistä lauantaita!



Polkemisiin
Minnukka :)








sunnuntai 12. toukokuuta 2013



KESÄKELI



Aurinko on hellinyt meitä lämmöllään! Ja siitä innostuneena oli ihan pakko poiketa puutarhalla ja hakea muutama kesäkukka.




 Mulla on taipumusta istuttaa kesäkukkia aina liian aikaisin ulos ja sitten niitä pitää peitellä ja kannella sisään suojaan hallanvaaran uhatessa! 





  Mutta mä en voi itselleni mitään 
tässä kohtaa - kesäkukkia pitää saada 
nyt ja heti! =)




 Eilisen päivän vietin ulkona istutellen näitä ihanuuksia erilaisiin purkkeihin ja muutaman jo maahankin :) Uusi tuttavuus mulle oli tällainen kerrottu vaalenapunainen petunia. Vielä ei montaa kukkaa ole auki, mutta eiköhan ne siitä nopeasti aukea kun tuo aurinko lämmittää!





 Tämä kukka pääsi
kirpparilöytöön ihastuttamaan sisääntulijoita!








 Nyt mä lähden ilahduttamaan omaa 
äitiäni <3 
äitienpäivän merkeissä!





Onnea meille jokaiselle äidille!
Mukavaa äitienpäivää!










Minnukka