torstai 3. huhtikuuta 2014

Mekö matkalla?!





Niii-i, ihan ihme juttu. 
Sillä emme ole matkustaneet yhdessä ulkomaille, siis mä ja mun mies!
(Naimisissa olemme olleet kolmisenkymmentä vuotta)
No, nyt päätimme tehdä ulkomaanmatkan.
Ja kerran kun matkalle lähdetään, niin emme jääneetkään ihan "kotinurkille" - lähdimme lomalle Kanadaan :)
Ja mikä ihana matka meitä odottikaan!
Saimme mitä parhaimmat matkaoppaat, sillä mieheni serkku asuu Deltassa, Vancouverissa perheineen.








Matka oli pullollaan huikaisevia maisemia, mukavia ihmisiä, kauniita kokemuksia - niin ja kivoja kauppoja.










(Tuulan ottama kuva minusta ihanien aarteiden ympäröimänä) 
Vanhan tavaran ystävänä oli huippua päästä antiikkiliikkeeseen, Fort Langleyssä.
Sisään päästyäni liikkeeseen trimppasin ympyrää, sillä en tiennyt mihin suuntaan pitäisi ensimmäiseksi lähteä :) Kauniita esineitä oli joka suunnassa ja joka makuun. Kuvassa näkyy vain pienen pieni murto-osa kaupan tarjonnasta!
Tästä myymälästä olisin halunnut ostaa matkalaukut täyteen ihanuuksia. 









 Sain kuitenkin hillittyä itseni ja täydensin kahvikuppikokoelmaani parilla ruusukupilla ja hääkakkuveitsellä. (No joo, ja muutamalla muulla pikkuesineellä :))
Voimme vaikka juhlistaa ens vuonna kolkytvuotishääpäiväämme kakkukahveilla, ruusukupeista kahvit juoden. Ja tällä kauniilla hääkakkuveitellä leikata palat kakkua, kumpaisellekin.














Makoisan palan saimme maistaa elämänkakusta. Ihanasti kermavaahdolla kuorruttetuna. Ja niin ihana maku jäi kielenpäälle, että ehkäpä otamme uuden palan joskus myöhemmin :)

Kiitokset "matkaoppaillemme"
mieleenpainuvasta kokemukseta





♥♥♥
Minnukka 








14 kommenttia:

  1. WAU... mitkä maisemat! Niin ulkona, kuin sisällä kaupassa :D
    Eikös oo mahtava tunne, kun sen ensimmäisen reissun on tehnyt (nimimerkillä: "muutama hassu lomamatka takana") :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat olivat aivan uskomattoman kauniit! Kuva ei kerro läheskään koko totuutta vuorten jyhkeydestä!
      No aivan ihana fiilis matkan jälkeen ja haluais hetipian uudestaan! :D
      Aurinkoista viikonloppua naapuriin <3

      Poista
  2. Voi miten ihanat kuvat ja nuo sinun ostoksesi!

    Mukavaa,, kun on tuttu opas määränpäässä, tulee kaikki tarpeellinen nähtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanne! :)
      Oli niin hienoa, kun oli "omat" oppaat. Itse emme olis osanneet mennä paikkoihin, jonne he meitä kuljettivat. Ja varmasti reissusta sai moninkertaisesti irti, kun oli asiantuntiat opastamassa... :)
      Ihanaista perjantaita sulle!

      Poista
  3. Oli varmasti upea reissu, josta jää mukavaa muisteltavaa! Muistan myös ekan reissun, ja siitä lähti sitten kipinä matkusteluun. Uusia elämyksiä on kiva saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä kipinä jäi kytemään ja uudestaan olis päästävä, niin huikeat maisemat ja muutenkin koko reissu <3
      Aurinkoa sulle viikonloppuun Marianne!

      Poista
  4. Kun matkailukärpänen eka kerran puraisee, siitä se lähtee! Ja aina on kivaa lähteä matkalle, oli se sitten ekoja kertoja tai kymmenensiä...
    Meillä onkin Canada vielä näkemättä, USA:ssakin vain Floridassa on käyty.
    Terveisin Eeviregina, Namibiasta tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä meitä joku kärpänen tais purasta, sillä niin kiva ois lähteä uudestaan reissuun! :)
      Voi miten huikeissa maissa olette jo käyneet! Mahtavaa!
      Aurinkoa sulle viikonloppuun Eeviregina!

      Poista
  5. Voi mikä ihana matka! Ja mitkä ostokset..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, mahtava reissu! :)
      Ihanaista viikonloppua sulle, Irmastiina!

      Poista
  6. On ollut kyllä varmaan huikea reissu =) Ja en malta odottaa, että näen mitä "herkkuja" olet ostellut =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi huikee! <3 Hih, laitan pannun tulelle, niin kaffetellaan mitä pikimmin! :)
      Suloista perjantaita ystäväiseni <3

      Poista
  7. Tuli varmaan otettua paljon valokuvia, kun olit noin upeassa kohteessa käymässä. Ei muuta kun uutta reissua suunnittelemaan. Unelmathan eivät voi toteutua jos niitä ei ole. T: Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia on todella paljon! :) Olis tosi ihanaa päästä uudestaan kesällä, sadonkorjuuaikaan! Nyt vaan voin kuvitella, milta hedelmälaakson viljelmät näyttävät loppukesästä... <3
      Kaunista viikkoa sulle Ellu! :)

      Poista