lauantai 29. kesäkuuta 2013





PUUTARHURIN PYÖRÄ









 Mä päätin pelastaa vanhan pyörän kaatopaikkakuormasta, ja antaa sille jatkoaikaa meidän kukkamaan kaunistuksena - puutarhurin pyöränä.







 Tosin omalle paikalleen se pääsee vasta, kun meidän ulkorakennus on saanut uuden maalin pintaansa. Siellä seinustalla on sille ikioma paikka kukkien keskellä. 








Saavat sitten koristaa toinen toisiaan - siis kukat ja pyörä! Pyörän mä maalasin valkoiseksi, näin se tulee hyvin esille harmaasta seinästä.








Ripustin somisteeksi pienet työkalut. Jos vaikka puutarhurin tulee tarve kuoputella kukkamaata, niin onpahan pikkulapio ja hara käden ulottuvilla :)









 Tarakalle pääsi korillinen kesäkukkia; kerrottua ahkeraliisaa ja lumihiutale.







 
 Nämä kukat ovat juuri sopivat meidän varjoisaan, ilta-auringon lämmittämään rakennuksen päätyyn.






 


 Nauttivat varjosta, niinkuin 
tämän talon emäntäkin :)












 Toivottelen sinulle ihanaa 
kesäistä lauantaita!



Polkemisiin
Minnukka :)








sunnuntai 23. kesäkuuta 2013




 KESÄTISKIÄ









 Kesällä käsin tiskaaminen
on ihan kivaa puuhaa...










 ... ja varsinkin kun on kauniit 
tarvikkeet tähän työhön :)









 Me ollaan mun betonipimuystäväni, Reean kanssa hankittu kirpparilta näitä ihania vanhoja pulloja.









Pulloihin tuputimme itse tehdyllä 
sabluunalla tekstin, joka kertoo 
mitä pullo sisältää.









 Pullon tunnelmaa voi muuttaa 
tiskiaineen värisävyn mukaan. 
Nyt mua inspiroi tämä ihana 
kesän vihreä. 








 Virkkasin vielä tarpeellisen tiskirätin - tietysti samalla sävyllä.
 Ihanat kesän värit! 









 Nyt ei haittaa vaikka tiskiä tulee, 
sillä tiskaus käy kuin tanssi!





 Minnukka




 
 
 

tiistai 18. kesäkuuta 2013




JUHANNUSTUIKUT





 
Juhannuksena meillä kukkivat 
betonituikut vaaleanpunaisena...




 




 ...sillä juhannusruusu ei meillä 
tänä vuonna kuki :( 
Talvi oli sen verran kova ruusulle, että mun piti rankalla kädellä karsia koko pensasta,
ja nyt se kasvattaa lehtiä innokkaana.









Eipä hätää, meillä nautitaan 
puutarhan muista ruusuista...











  Olemme mun ystäväni kanssa väsäilleet tänäkin kesänä innokkaina kaikkea kivaa betonista.







Nää tuikut on mun lemppareita <3
Niissä yhdistyy ihanasti betonin 
rouheus ja tuikun herkkyys.









Toivottelen jokaiselle ihanaista 
ja valoisaa keskikesän juhlaa!






Tuikkimisiin

Minnukka

maanantai 10. kesäkuuta 2013




TYYNYNPÄÄLLISET


 

Meidän sängyllä on pitkän malliset tyynyt. Olen haeskellut niihin uusia päällisiä, sillä vanhat ovat jo kulahtaneet. Ongelmana on ollut niiden koko. Sellaisia vaan ei yksinkertaisesti ole löytynyt valmiina.






Ongelma ratkesi, kun löysin Putiikki Vanha-Vanton sisustuskirppikseltä vanhat tyynyliinat.

Nämäkään eivät olleet juuri sopivan kokoiset, mutta päätin ottaa ompelukoneen esiin ja kaventaa niitä sen verran kun on tarvis. 






 Vielä toiseen päähän ompelin nauhat, 
jotka saa kivasti rusetiksi. Näin tyynyt pysyvät liinan sisällä.









 Tyynynpäällisissä on kaunis kirjonta.










 
 Nyt on makkarissa kivat, uudet, 
vanhat tyynynpäälliset :) Ja kokokin on just, eikä melkeen!
 
 
 
 
 
 

 
 
 
Toivottelen mukavia 
alkuviikon hetkiä!
 
 
 
Minnukka
 
 
 

tiistai 4. kesäkuuta 2013




PAPERIPUSSUKKA







Olen menossa ystäväni luo 
vaihtamaan kuulumisia ja samalla 
juomme muutaman kupin kahvia :)





 

 Meillä on sellainen tapa, että samalla kertaa sovimme jo heti seuraavan kyläilypäivän. Näin varmistamme, ettei väliaika jää liian pitkäksi :)






 Tämä on toiminut hyvin jo vuosia. Olemme vuoroin vieraisilla toistemme tykönä. Aina odotan yhtä innokkaana kahvitteluhetkeämme, sillä niin virkistyneenä joka kerta lähden kotiin!






 Päätin viedä ystävälleni pienen tuliaisen.






 
 Kaupasta ostaessani lahjan, sain sen tavalliseen paperipussiin. Halusin tuunata pussia kauniimmaksi, jolloin se on paljon mukavampi antaa.






 Näitä tuunaukseen tarvittiin; 
servetti tekstillä, pitsinauhaa, höyheniä ja vaaleanpunainen pikkusydän - niin ja tietysti liimaa.






 Yksinkertaista! Ja lopputulos on paljon kauniimpi kuin se mistä lähdettiin. 





   Ystävyys on ihana, elämää 
sulostuttava aarre <3

 
***


Me saimme vaarin kanssa eilen pitää sylissä ja nuuskutella meidän ihanaa, tänään kolmen päivän ikäistä tyttövauvaa... Miten täydellinen hän onkaan! <3 Mummin ja vaarin rakkaita, kaikki kolme!


***


Kesäistä tiistaita sulle!





Minnukka

 



 


lauantai 1. kesäkuuta 2013



VAALEANPUNAINEN RAITA





...sellaisen olemme me, 
mummi ja vaari saaneet tänään 
yhteiseen Elämän räsymattoomme!






Ihanan vaaleanpunaisen vauvantuoksuisen raidan - hempeän sellaisen. 
Saimme ihanan tyttövauvan meidän 
lapsenlapsijoukkoomme!






Oi ihanuutta ja tätä pakahtumisen 
onnentunnetta!
 Ensi yönä näen varmasti vain 
hempeitä unia, vauvantuoksuisia!

Onnea on... olla mummi :)


***


Kaunista lauantaita sinulle!



Minnukka