PUUTARHURIN PYÖRÄ
Mä päätin pelastaa vanhan pyörän kaatopaikkakuormasta, ja antaa sille jatkoaikaa meidän kukkamaan kaunistuksena - puutarhurin pyöränä.
Tosin omalle paikalleen se pääsee vasta, kun meidän ulkorakennus on saanut uuden maalin pintaansa. Siellä seinustalla on sille ikioma paikka kukkien keskellä.
Saavat sitten koristaa toinen toisiaan - siis kukat ja pyörä! Pyörän mä maalasin valkoiseksi, näin se tulee hyvin esille harmaasta seinästä.
Ripustin somisteeksi pienet työkalut. Jos vaikka puutarhurin tulee tarve kuoputella kukkamaata, niin onpahan pikkulapio ja hara käden ulottuvilla :)
Tarakalle pääsi korillinen kesäkukkia; kerrottua ahkeraliisaa ja lumihiutale.
Nämä kukat ovat juuri sopivat meidän varjoisaan, ilta-auringon lämmittämään rakennuksen päätyyn.
Nauttivat varjosta, niinkuin
tämän talon emäntäkin :)
Toivottelen sinulle ihanaa
kesäistä lauantaita!
Polkemisiin
Minnukka :)
Ihastuttava puutarhurin pyörä!
VastaaPoistaMinulla odottaa samanlainen urakka tuolla mökin pihalla. <mies ei oikein ymmärtänyt, kun en antanutkaa pyörävanhusta kaatopaikkakuormaan,
Ahkeraliisa on ihana kukkija varjossa. Meidän puutarhusilla ei ollut tänävuonna noita kerrottuja kukkia ja minusta ne ovat niin kauniit:)
Kiitos Hanne! :)
PoistaKunhan saat pyöräsi valmiiksi, niin varmasti miehesikin ymmärtää... hih :) Eipä uskoisi tätä meidänkään pyörää enää samaksi, kuin se joka oli kaatikselle lähdössä!
Ahkeraliisa on niin kiitollinen ja runsas varjoisan paikan kukkija! <3 Toivottavasti sinäkin saat näitä vielä iloksesi :)
Aurinkoista ihanaa päivää sulle toivottelen! :)
Aivan mielettömän ihania kuvia taas! Millä maalilla tuo harmaa rakennus on maalattu? etsin kuumeisesti maalia, harmaa, mutta ei beige, sininen, liila, eikä vihreä, ostimme nimittäin nettikuvan perusteella maalit mökille ja sävy osoittautui vääräksi. Hyvää yötä!
VastaaPoistaKiitti -T <3
PoistaTämä taustalla näkyvä rakennus on meidän huvimaja. Samalla sävyllä maalaamme parhaillaan meidän ulkorakennusta. Sävyn numero on; TV-565X. Maali on Teknoksen. Luonnossa maalin sävy on vielä tummempi harmaa, kuin näissä kuvissa...
Toivottelen sulle ihanaista sunnuntaita ystäväin! :)
Ihanasti koristeltu pyörä! Pitäisköhän mun lainata isännän maantiepyörää ja kieputtaa siihen vaikka vähän kärhöä tankoon ;) No ei ehkä sentään...
VastaaPoistaKiitti Tweety Blue! :)
PoistaHih, vois isäntä olla yllättynyt kun seuraavaks lähtis pyöräilemään! =)
Mukavaa sunnuntaita sulle! :)
Todella upea pyörä. Tuo naru on todella kiva, kun siihen on ripustettu esineitä :)
VastaaPoistaKiitti Marianne! :) Näitä esineitä narussa voi vaihdella, jos haluaa pyörään erilaisen ilmeen. Kangasviirikin olis kiva, tosin nämä työkalut kestävät hyvin auringonsäteet ja vesipisarat...
PoistaIhanaista viikon alkua sulle! :)
Upee toi sun uus banneri, niin kesäinen ja mahtihieno polkupyörä! Kauniisti oot sen koristellu perhosineen ja puutarhavälinein:)
VastaaPoistaMeiltä löyty kans mökin uumenista sellanen Aatamin aikanen polkupyöra ja suunnitelmissa olis maalata se joko valkoseksi, tai mustaksi. Siinä on sarvetkin hiukan väärässä, mut ei tahtia haittaa. Tein sillä pienen pyörä retkenkin ja enpä olis uskonu kuinka kevyt sillä oli polkea!
Mukavaa sunnuntai-iltaa:)
Kiitti Sanna! :) Halusin banneriin kesäisen ilmeen vaihteeksi ja piristeeksi :)
PoistaNäin saa pyörän kivasti kiertoon ja samalla myös silmäniloa. Ei se haittaa, vaikka sun pyörän sarvet on väärässä, antaa vaan persoonallista luonnetta sille! =)
Ihanaista tuunaushetkeä pyörän parissa sulle ja
kaunista maanantaipäivää <3
Voi miten upea pyörä, olet saanut sen niin kauniiksi!
VastaaPoistaAurinkoista heinäkuun alkua sinulle, Minnukka!
Kiitos ihana Minttu :)
PoistaLämmintä maanantaita sulle <3
Onpas ihana puutarhurin pyörä! Ja kaikki oleellinen mukana!
VastaaPoistaKiitti Tiina! :) Mitä sitä puutarhuri muuta pyöräretkillään tarvitsisikaan! hih! =)
PoistaKesäistä viikkoa sulle! :)
Jo vain puutarhuri voi olla ylpeä kaunokaisestaan
VastaaPoistaJuu, pyörästä kuoriutui joutsen, kun lähtötilanteeseen verrataan =) Ja joutsenenvalkoinenkin siitä vielä tuli =)
PoistaIhanaista tiistaita sulle Kaisa! :)
Kaunis puutarhurn pyörä! Kauniilta näyttää kuvat muutenkin asetteluineen ja kukkineen. Teidän talon väri on aika samanlaista jota olemme kaavailleet omaammekin.
VastaaPoistaKiitti Mirva! :)
PoistaMe olemme niin tykästyneet tähän sävyyn! Koko pihankin ilme, nurmikon ja kukkien värityskin on ihanasti syventynyt. Jännä juttu miten iso merkitys rakennuksen värillä onkaan koko pihan tunnelmaan.
Mukavaa viikkoa sulle! :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKaunista olet saanut jälleen kerran aikaiseksi. Taitava sinä!
VastaaPoistaMukavia kesäpäiviä!
Kiitos Jhn! =) =)
PoistaAurinkoista viikonloppua!